torstai 28. toukokuuta 2015

Kesäkukka-asetelmien vinkit TOP 3

Kesäkukka-asetelmien aika on nyt!

Keräsin teille mielestäni kolme kovaa, joilla saat "oi kun kaunis" -kommentteja. Tai ainakin ajatuksia ;) Itsellä ainakin menee niin, että liikuin sitten missä vaan, silmät tähyävät millaisia asetelmia pihoissa, kaupoissa, lehdissä ym. on tehty.

Sääntö 1-3-5

Kun valitset kukkasia astelmaa varten, niiden määrä on yhtä ratkaiseva tekijä kuin ulkonäkö. Jos valitset samaa kukkaa aina 1, 3 tai 5 asetelmaan tulee kaivattua epäsymmetrian symmetriaa. Kokeile!

Taikaneilikka, hopeaputous ja männynjuuri.

3 korkeutta

Kukkia valittaessa ota huomioon kerrokset. Tasapainoisen ja näyttävän asetelman saat, kun valitset yhden roikkuvan, yhden korkean ja kolme keskikorkuista kasvia samaan ruukkuun.

Valkoinen pikkulyhty täydentää 3:n symmetrian.

WAU-efekti!

Asetelmien sekaan voi piilottaa vaikka pienen savilinnun, perhosen, sammalta (kysy lupa maanomistajalta) tai vaikka käpyjä. Löytö on kiva lisä ohikulkijalle, kun asetelma sijoitetaan paikalle, jossa on liikennettä; oven pieli, puutarhapolku, terassikatos ym. Luonnonantimista vinkkini on männynjuuret. Ne muistuttavat kaupoissa myynnissä olevia peikonoksia. Juuret eivät tosin ole kovin korkeita, mutta käyvät pienempiin asetelmiin oikein hyvin.

Ps. kokeile myös hyötykasveja istutusten sekaan. Esimerkiksi ruohosipulissa on kauniit korkeat ja suht vahvat lehdet, jotka kohoavat tarpeeksi korkealle pienehköön istutukseen. Eikä sen kukkien ulkonäössäkään mitään vikaa ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti